![]() |
![]() |
|||
|
Ajo-ohjeet Myrkyn Yksityisratsastajat ry:n maneesille:
Myrkyn Yksityisratsastajat ry on Etelä-Pohjanmaalla, Karijoen kunnassa toimiva suhteellisen pieni mutta pippurinen ratsastusseura. Siitä todistuksena on itserakennettu maneesi, jonka avajaisia vietettiin 12.12.2003. Maneesi on rakennettu alusta asti lähes kokonaan talkootyöllä ja vain muutama erikoistyö on teetetty rakennusliikkeellä. Suurin kiitos maneesin valmistumisesta kuuluu talkooporukalle, joka on tehnyt pyyteettömästi työtä maneesin eteen lähes viikottain, vaikka kaikilla ei ole mitään erityistä sidosta hevosurheiluun vaan he ovat vain kiinnostuneita kylän kehittämisestä. Haave omasta maneesista oli ollut seuran jäsenten mielessä jo useita vuosia, kun sitten vihdoin vuonna 1999 seuralle perustettiin oma maneesitoimikunta, jonka tehtävänä oli selvittää muun muassa erilaisia rahoitusvaihtoehtoja maneesin rakentamiselle. Toimikunta teki myös lähialueiden ratsastajien keskuudessa kyselytutkimuksen, jonka tulokset tukivat vahvasti maneesin rakentamista Myrkkyyn. Vuonna 2001 jätettiin sitten hankehakemus Maaseutukylät 2006 –hankkeelle ja hakemus sai myönteisen päätöksen saman vuoden lopulla. Maaseutukylät 2006 –hanke saa rahoituksensa alueellisesta maaseudun kehittämisohjelmasta eli ALMA:sta. Hankkeen kokonaiskustannusarvio oli 122 104 € ja rahoituksesta 30 % tuli TE-keskuksen kautta, 30 % Karijoen kunnalta ja 40 % seuran omaa rahaa tai talkootyötä. Maneesin rakentaminen aloitettiin varsinaisesti vuoden 2002 keväällä ja tällä hetkellä se on melko lailla valmis. Halli on kooltaan 22 m x 63 m ja toisella pitkällä sivulla on katsomo, joka on kooltaan 4 m x 20 m. Maneesissa on järjestetty jo monenlaista tapahtumaa sen valmistumisen jälkeen. Valmennukset ovat lähteneet pyörimään hyvin ja myös kilpailuja on järjestetty jo monia. Suupohjan alueella ratsastajien määrä on noussut aivan huimasti viime vuosina ja kehitys näkyy myös Myrkyssä seuran jäsenmäärän ja uusien hevosenomistajien määrän kasvuna. Ratsastajia maneesilla riittää sekä omasta että lähialueiden seuroista ja hallia on tarjottu myös muiden harrastajaryhmien käyttöön. Maneesin rakentamisen yhteydessä ja seuran toiminnassa muutenkin tehdään hedelmällistä yhteistyötä yli kuntarajojen ja myös kieliaidat kahden kotimaisen kielen välillä kaatuvat, mikä koetaan toiminnassamme suurena vahvuutena.
|
|||
| Polku: /Etusivu /Maneesi | ||||